Tänään sain päätökseen Mape Ollilan Nightwish-kirjan. Periaatteessa aika perinteinen bändikirja, alkoi lapsuudesta ja bändin kasaamisesta ja kertoi Nightwishin tarinan aina viime syksyyn asti.

Milloinkaan en ollut ajatellut kirjaa ostavani, mutta kun se kirjastossa osui silmiin, piti se lainata heti paikalla, välittämättä siitä, että reppu oli jo ennestään melkein liiankin täynnä tavaraa. Ja koeviikon kustannuksella, tätä kirjaa en pystynyt laskemaan käsistäni.

Aina olen tästä bändistä pitänyt, enemmän tai vähemmän ja varsinkaan viime syksyn tapahtumien jälkeen, onko ihmekään että tarina kiinnostaa? Puolueellisuudesta en mene sanomaan mitään, mustamaalataanko Tarjaa vai ei, itse kun en koskaan ole Tarjan faneihin kuulunut. Nightwish on ollut minulle yhtä kuin Tuomas Holopainen ja kosketimet. Tarja on vain ollut se laulaja, huolimatta siitä, että hän on ollut yhtyeen keulahahmo. Holopaisesta olen aina pitänyt ja kirjan perusteella hän vaikuttaa entistäkin paremmalta tyypiltä. Marcelosta saa kirjasta kyllä sellaisen kuvan, että siihen ihmiseen en missään nimessä haluaisi tutustua.

Parasta kirjassa olivat ehkä ne pätkät, joissa Tuomas kertoi biiseistä ja niiden taustoista. Innostuinkin kaivamaan esille ainoan Nightwish-levyni, kokoelman Highest Hopes, ja jopa inhokistani, liiallisesta radiosoitosta "pilalle" menneestä Nemosta löytyi uusia puolia ja nyt se on melkein yksi suosikeistani. Samoin Wish I Had an Angel näytti uusia puolia itsestään. (Angels Fall First puuttuu levyltä, se korpeaa minua edelleenkin.) On pakko ehtiä kirjastoon lainaamaan loput Nightwish-levyt ja kuunnella ne antaumuksella läpi - ihan vain tulevan koeviikon kunniaksi.